Menu Close menu

09.06.2022 Siiri Varjola

50 vuotta työelämässä

Kokeneiden osaajien jääminen eläkkeelle puhututtaa ihmisiä monella alalla. Aihe on ajankohtainen myös VMSV:llä: kun vanhat konkarit jäävät pois työelämästä, olisi uusia osaajia löydettävä tilalle – mutta miten ja mistä?

Veli Matti Kukkamäki ja Jukka-Pekka Korpi ovat maa- ja vesirakennus- sekä vesihuoltoalan rautaisia ammattilaisia, joista kumpaisellakin on takanaan aivan hiventä vaille 50 vuoden työura – ja nyt eläkkeelle jäämisen aika on tullut vastaan. Nyt jos koskaan on aika kysyä, mitä kaikkea he ovat uransa aikana kohdanneet, ja mitä he haluaisivat jakaa kokemuksistaan muille. Entä mikä heidän mielestään olisi paras tapa löytää uusia tekijöitä?

Kysytään.
 

Pysyvä työ organisaatiomuutosten keskellä

Kukkamäen työhistoria seurailee hyvin tiiviisti Alvan historiaa, sillä hänen urapolkunsa lähti Jyväskylän Sähkölaitokselta, josta sittemmin tuli Alva-yhtiöt Oy.

”Noin 15-vuotiaana menin Sähkölaitokselle juoksupojaksi, se oli ensimmäinen työpaikka”, Kukkamäki kertoo. ”Siellä suoritin oppisopimuskoulutuksella sähköasentajan tutkinnon, jonka aikana tein vähän kaikkia hommia, kuten linjatöitä. Sisäasennuspuolelle siirryin joskus 80-luvun alussa. Silloin aloin kiertää jätevesipumppaamoita vanhemman asentajan kanssa.”

Erillisiä sähköurakoitsijoita ei juuri tuohon aikaan ollut, vaan kaupunki tilasi kaikki sähköasennukset ”Energialta”, kuten Kukkamäki sitä kutsuu – siinä vaiheessa Sähkölaitos oli ehtinyt jo muuttaa nimensä ensin Energialaitokseksi ja sitten Jyväskylän Energiaksi.

90-luvun puolivälissä, kun rakennusbuumi kävi kovimmillaan, Kukkamäki siirtyi Vesilaitoksen riveihin pumppaamotöitä jatkamaan. Vuonna 2007 Vesilaitos liitettiinkin sitten Jyväskylän Energiaan, joten Kukkamäki siirtyi työskentelemään sen tytäryhtiön, JE-Urakointi Oy:n palvelukseen. Vuonna 2012 JE-Urakoinnin osti sitten JyNet Oy, jonka vesiliiketoiminnan puolestaan osti VMSV viisi vuotta myöhemmin. Kukkamäki seurasi kaikissa muutoksissa mukana.

”Kun tehtiin sitä samaa pumppaamo- ja huoltohommaa, niin ei sitä sinänsä huomannut työssä mitenkään muuten kuin että firman nimi selässä muuttui”, Kukkamäki pohtii. ”Alvan kanssa hommien tekemistä on paljon helpottanut se, että siellä työnjohto ei ole vaihdellut paljoa. Jokaisesta mutterinväännöstä ei tarvitse sopia erikseen, kun luottamus kerääntyy puolin ja toisin.”
 

Alanvaihdoilla vaihtelua arkeen

Korven tie vesialalle on ollut melko erilainen:  

”Minusta piti tulla kauppias”, Korpi kertoo. ”Ensimmäinen työpaikka oli noin 15-vuotiaana kotona vanhempien kaupassa. Parikymppisenä olin varautunut siihen että perustan oman kaupan, mutta sitten 70-luvun lopulla tuli lama enkä uskaltanut lähteä yrittäjäksi. Sen sijaan lähdin kahden vuoden komennukselle YK-joukkoihin Syyriaan komentotoimistoon.”

Suomeen palaamisen jälkeen Korven polku johti takaisin kotiseuduille ja huoltamonhoitajan sijaisuuden kautta vartijan hommiin melkein vuosikymmenen ajaksi – ensin Helsinkiin, sitten Tampereelle ja lopulta Jyväskylään Securitaksen vartiointiliikkeen johtoon.

”Siinä vaiheessa vartiointialan tehtävät alkoivat olemaan aika rasittavia ja stressaavia”, Korpi kertoo. ”Minä olin se ykkösmies, jolle soitettiin kun jotakin sattui, niin ei siinä ollut yön eikä päivän rauhaa. Juhannussaunastakin kyseltiin töihin. Kun sitten yksi vanha kaveri kysyi että lähtisinkö Ympäristökeskukselle töihin, niin ajattelin, että voisihan senkin kortin katsoa.”

Ympäristökeskuksella työtahti hellitti sopivammaksi ja Korpi pääsi kiertelemään Keski-Suomen aluetta pitkien vesi- ja viemärilinjojen asennusten, purkamisten, vesistöalitusten ja ruoppausten merkeissä. Ympäristökeskukselta Korpi siirtyi Jyväskylän maalaiskunnalle vesihuollon liittymärakennus- ja kunnossapitotöihin, ja kun maalaiskunta liittyi Jyväskylän kaupunkiin, Korpi seurasi JE-Urakointi Oy:n kirjoille. Sitä kautta hänkin seurasi pestiä JyNetille ja lopulta VMSV:lle.

”Nyt viimeisen 15 vuoden ajan tämä tutkimustyö on ollut se päähomma. Se oli mielenkiintoista ja tykkäsin kovasti tehdä sitä.”
 

Silloin kun minä olin nuori…

Nostalgiaan taipuvaisena tätä on pakko kysyä: minkälaisia muutoksia työelämässä on tapahtunut vuosien varrella?

”Siihen aikaan oli ulkopuolinen kuljetuspalvelu, joka jakoi porukan työmaille aamulla ja kävi iltapäivällä hakemassa pois. Nykyään on omat autot ja niissä kaikki vehkeet mukana”, Kukkamäki muistelee. ”Oltiin täysin riippuvaisia siitä, miten auto meidät toi työmaalle ja ylimääräisiä tunteja tuli helposti työkohteelle paljon, mutta ei niitä toisaalta seurattukaan niin puolen tunnin tarkkuudella mitä nykyään.”

Korpi on tehnyt samansuuntaisia havaintoja:

”Rauhallisempaa se meno oli silloin 70-luvulla kun aloitti, ja ihmisten kanssa tuli oltua tekemisissä paljon enemmän, myös siellä kaupan alalla”, Korpi sanoo. ”Nyt samat työt pyritään tekemään pienemmällä porukalla ja kiire on lisääntynyt. Koulutuksia ja korttivaatimuksia tulee vuosi vuodelta lisää, että saa tehdä töitä, mutta itse työhän on samanlaista. Kunnossapidossa rakennetaan ja korjataan, urakointihommissa tehdään linjoja. Ei ne ole miksikään muuttuneet.”

”Pumppaamohuolloissakaan työt eivät ole oikeastaan muuttuneet”, Kukkamäki kertoo. ”Työlle on kuitenkin tietyt kriteerit, miten ne pitää hoitaa, että ne hyväksytään.”

Kukkamäki on lisäksi sitä mieltä, että työarjen kehitystä ”parempi vs. huonompi”-akselilla ei edes kannata verrata, koska lopulta kyse on kokonaisuudesta: ”Hyvä ja huono, niihin liittyy aina molemmat.”
 

Tekniikkaa, tekniikkaa

Yksi asia on kuitenkin selkeästi muuttunut, ja se on vesihuoltotöiden työkalut: Kukkamäki kertoo kontaktoreiden vaihtuneen taajuusmuuttajiin ja asetusten säätämiseen läppäriltä käsin. Korpi taas mainitsee esimerkkeinä putkien kestävämmät materiaalit ja paikkatietojen siirtymisen A3-paperipiirroksista puhelimeen, mukana kulkevaksi ja päivittyväksi kartaksi, mikä on Korven mukaan helpottanut työtä paljon.

Varsinkin tutkimustöissä tekniikka on ottanut huimia kehitysaskelia:

”Muistan kun kerrankin etsittiin mittapuolen kaverin kanssa vesisuonia ja kaivoja pajunvarrella”, Korpi naureskelee. ”Ei kyllä tänä päivänä, kyllä se on tekniikka kehittynyt niin paljon. Ennen vuotoja etsittiin vaan kävellen ja kuunneltiin korvakuulolla venttiiliavaimella suoraan venttiilistä, nyt on saatu korrelaattorit ja kuuntelulaitteet, siinä on ollut iso kehitys. Ja on varmaa, että se puoli tulee edelleenkin kehittymään. Seuraava askel on ehkä se, että ruvetaan etsimään vuotoja drooneilla etenkin talviaikaan. Vesi tulee lopulta aina pintaan ja niin se on helpompi löytää.”
 

Ain’ laulain työtäs tee?

Vaikka kaikissa töissä on väistämättä aina omat varjopuolensa, ne eivät tunnu painavan Kukkamäen ja Korven ajatuksia, sillä kumpainenkin vaikuttaa varsin tyytyväiseltä uraansa:

”Se voi tuntua uskomattomalta kun miettii, että miten ihminen voi saada päivän tyydytyksen siitä että menee paskapumppaamoon ja nostaa paskaisen pumpun ylös ja tutkii sitä, mutta hyvin on tuntunut saavan kun sitä on näin pitkään tehnyt”, Kukkamäki naureskelee.

”Päivystävänä asentajana oli hienoa, kun välillä pääsi opettamaan mestaripäivystäjiä ja välillä ne taas opetti meikäläistä. Niiden kanssa oli hieno työskennellä”, Korpi hymyilee. ”Ja kun se kaupan ala on ollut aina verissä - neljännessä sukupolvessa kauppiaita ilman meikäläistäkin – niin hienoja hetkiä on ollut sielläkin. Ja vaikka YK-homma oli aivan ekstemporee-juttu, niin päivääkään en ole katunut sitä reissua. Se avarsi kyllä silmiä paljon siitä, mitä köyhyys voi olla. Niin, elämä on ollu laiffia.”

”Aina pitää katsoa se kokonaisuus”, Kukkamäki muistuttaa. ”Olen aina tykännyt olla työelämässä ja todella harvoin on niitä päiviä, ettei töissä olisi halunnut olla. Välillä on hauskempia päiviä ja välillä ei-niin-hauskoja, ja ongelmia jos on ollut, niin on voinut puhua. Olen saanut nauttia työpäivistä ja kokonaisuudessa olen ollut tosi tyytyväinen.”

”Parhaita on ne ahaa-elämykset, kun löytyy sellainen vesivuoto, jota on viikkojakin etsitty, se on kuin lottovoitto ja siitä tulee hyvä olo”, Korpi kuvailee. ”Ne oli semmoisia todella hienoja hetkiä, joita tulee varmasti vielä kaipaamaan eläkepäivinäkin.”

Ja tietysti myös työkavereilla on merkitystä:

”En tiedä onko ollut sitten tuuria, mutta minulla on ollut hyvät työkaverit aina”, Korpi hymyilee. ”Töistä on seurannut pitkiä kaverisuhteita ja varmaan kaveruus säilyy niin kauan kuin hengissä ollaan. Joskus keskustellaan voimakkaammilla sanoilla, mutta aina ollaan eteenpäin päästy ja pärjätty.”
 

Suuret saappaat täytettävänä

Entäpä sitten työn jatkajat, tulevaisuuden osaajat ja tekijät? Mistä heitä löytää? Mitä mieltä eläkeläiset ovat siitä, minkälaista ihmistä tämä työ vaatii?

”Yksinkertaista miestä”, Kukkamäki naureskelee. ”No ei, mutta sanotaan näin, että pumppaamotöissä on oltava semmoinen, joka ei heti ensimmäiseksi oksenna, kun tulee pikkasen pahempi haju. Mutta ei sitäkään lopulta edes huomaa, nenävärkki jotenkin oppii siihen. Ja pitää olla yhteistyökykyä ja asioista pitää pystyä sopimaan, ettei kaikkea tee ihan oman mielen mukaan.”

”Yksi tärkeä asia on, että ovat uteliaita”, Korpi sanoo vakaasti. ”Se, että kyselevät ja tiedustelevat, että miten tehdään ja mitä tehdään, se että on kiinnostunut työstä. Ei niin, että lähdetään noin vain tekemään ja ilmoitetaankin sitten, ettei onnistu.”

”Ja pumppaamossa kun sukkahousut on kiertyneet juoksupyörän ympärille ja kun se siitä räpsähtää irti ja ruiskii kaikki silmille, niin siinä tarvitaan myös tietynlaista huumoria!” Kukkamäki virnuilee.

Entä ammatilliset vaatimukset?

”Ei tähän vaadita, että on lukenut kemian ja fysiikan ja että on professorintutkinnot suoritettuna, kunhan on halua oppia”, Kukkamäki sanoo. ”Sellaista omaa rauhallisuutta ja harkintakykyä pitää kyllä olla – sitä että pyrkii tekemään työn niin kuin on sovittu.”

”Tulijalta kyllä vaadittaisiin sitä, että perusopetukset olisivat hallussa”, Korpi sanoo. ”Opiskelijoille pitäisi saada enemmän kokemusta – ottaa heitä rohkeammin koulutettavaksi ja antaa opiskeluaikana enemmän työharjoittelua, niin pääsisivät näkemään paikan päällä miten tehdään mittarinvaihtoja ja korjauksia ja runkoasennuksia. Uudet kaverit kun tulevat usein sisäasennuspuolelta, niin näitä raskaampia linjatöitä he ovat nähneet aika vähän, ja ne ovat aika erilaisia sisäasennuksiin verrattuna. Eikä tutkimustöissäkään se etsiminen onnistu ihan ekalla kerralla! Se tulee kokemuksen kautta. On paljon asioita, jotka pitää kädestä pitäen opettaa uudelle kaverille.”

”Ei sellaista työtä varmaan olekaan mihin ei löydy kaveria, kun sille annetaan riittävä mahdollisuus oppia siihen rauhassa”, Kukkamäki sanoo. ”Jos vaan on kaverilla halua siihen.”

 

Kiitokset Korvelle ja Kukkamäelle yhteisestä ajasta VMSV:llä ja onnittelut kunnioitettavan pitkistä työurista!