Menu Close menu

03.08.2021 Siiri Varjola

Korreloivat IOT-vuotoääniloggerit avuksi vesivuotojen etsintään

Kalustopäivitys! Uudet NB-IoT-verkossa toimivat etäluettavat, korreloivat loggerimme sopivat sekä pitkäaikaiseen seurantaan että kertatutkimuksiin.

Monet vesiverkostojen haltijat ovat alkaneet huolestuneina silmäillä verkostojensa vuotoprosentteja, ja hyvästä syystä: onhan puhdas juomavesi arvokas luonnonvara, jonka ei soisi valuvan hukkaan, mutta sen lisäksi hyväkuntoinen verkosto on omistajalleen myös ylpeyden aihe. Siihen kannattaa panostaa. Vuotoprosentin pienentäminen vaatii työtä, jonka ensimmäinen askel on tietysti vuotojen löytäminen. 
 

Kohti reaaliaikaista vesitasetta

Vuotojen selättämisessä reaaliaikainen vesitase on mainio lähtökohta. Apua tähän on saatu jo mm. etäluettavista vesimittareista, sillä poikkeamat mittauspisteiden normaalissa vedenkulutuksessa antavat nopeasti viitettä vuodon olemassaolosta. Jos vesilaitoksella on lisäksi käytössään järkevästi toteutettu aluemittaus, voidaan vuotoalue rajata melko nopeastikin.

Alueen rajaaminen ei vielä kuitenkaan riitä. Korjausta varten vuodon tarkka kohta pitää selvittää, ja siinä astuvat kuvaan vuodonkuuntelulaitteet: vuotoääniloggerit, korrelaattorit ja maamikrofonit.

Jos nämä työkalut ovat sinulle uusia tuttavuuksia, niiden käytöstä on kerrottu enemmän artikkelissamme ”Vesijohtovuoto löytyy kuuntelemalla”.
 

Loggereita IoT:llä ja ilman

Kalustossamme on jo hyvän aikaa ollut ns. perinteisiä vuotoääniloggereita, joiden keräämä data luetaan joko GSM-yhteyden kautta tai menemällä paikan päälle. Näiden rinnalle olemme saaneet etäluettavia NB-IoT -loggereita. Nämä pikku kapistukset soveltuvat erittäin hyvin sekä jatkuvaan verkoston seurantaan että tilannekohtaiseen käyttöön, ja ne hoitavat tiedonsiirron automaattisesti IoT-verkossa.
 

Useita etuja

IoT-loggereiden asennus tapahtuu samalla tavalla kuin perinteisten (ne kiinnitetään magneetilla esimerkiksi venttiilien karanjatkoihin tai paloposteihin), mutta niissä on paljon hyötyjä perinteisiin loggereihin verrattuna.

Esimerkiksi virrankulutuksen määrä on selkeä etu: loggeri voi olla paikallaan kuuntelemassa verkostoa noin 3-5 vuotta ennen kuin siihen tarvitsee uusia paristo. Tänä aikana se kuuntelee joka yö mahdollisia vuotoääniä ja lähettää äänitiedoston pilvipalveluun, jossa vuotoäänilaskenta arvioi mahdollisen vuodon todennäköisyyden.

Tuloksia tarkentaa ennestään se, jos karttaan on mallinnettu verkoston putket kokoineen ja materiaaleineen. Tällöin loggerit korreloivat tuloksia keskenään kuuntelun jälkeen, ja näin tarkentavat vuodon sijaintia.

Itse karttaliittymä puolestaan on informatiivinen ja helposti tulkittava. Sen kautta voit myös kuunnella loggerisi nauhoittamaa vuotoääntä omalta koneeltasi mistä tahansa.

Lisäksi IoT-loggereiden tiedonsiirtosignaalit kulkevat hyvin rautakansien läpi, jolloin antennit voidaan jättää huomaamattomasti kannen sisäpuolelle.
 

Vaan entäpä muoviputket?

Muoviputkien kuuntelu on yleisesti vaikeampaa kuin metallisten, koska ne johtavat ääntä huonommin. Laitteen valmistaja suosittelee asettamaan sensorit muoviputkilla tiheämpään eli alle sadan metrin välein, koska tämän pidemmät etäisyydet eivät anna muovilla hyviä tuloksia.

Suositeltavinta on asentaa IoT-loggerit alle 70 metrin päähän toisistaan, jolloin vuodon löytymisen mahdollisuus on jo huomattavasti parempi. Pitemmillä etäisyyksillä laitevalmistaja suosittelee käytettäväksi hydrofoneja – herkkiä, painetta vasten asennettavia sensoreita, jotka kuuntelevat itse vettä putken sijasta – ja sellaisetkin meiltä tarvittaessa tähän tarkoitukseen löytyy.
 

Arvokasta tietoa verkoston tilanteesta

Kokonaisuudessaan jatkuvassa käytössä olevat IoT-vuotoääniloggerit antavat arvokasta tietoa vesiverkoston vuototilanteesta. Niiden avulla havaitset mahdolliset vuotopaikat nopeasti ja pystyt reagoimaan niihin ajoissa. Se on myös vastuullista, eikö totta?

Jäikö jokin mietityttämään? Ota meihin yhteys yhteydenottolomakkeella tai laita viestiä osoitteeseen toimisto@vmsv.fi. Kerromme mielellämme lisää vaikkapa Teams-tapaamisessa!