Menu Close menu

08.02.2018 Siiri Varjola

VMSV:lle uudet toimitilat Jyväskylään huhtikuussa

JyNet Urakointi Oy:n vesiliiketoiminnan oston myötä VMSV avaa Jyväskylään uudet toimitilat ja alkaa sieltä käsin huoltaa Jyväskylän vesihuoltoverkostoa.

Viime joulukuussa tapahtuneessa sangen nopeatahtisessa prosessissa VMSV päätyi ostamaan JyNet Urakointi Oy:n vesiliiketoiminnan. Asiakirjat allekirjoitettiin juuri ennen vuodenvaihdetta, ja nyt VMSV odottelee uusien toimitilojensa vapautumista.

Sopimuksen myötä Jyväskylän Energian vesihuollon kunnossapitoa koskevat vuosiurakat siirtyivät VMSV:n vastuulle, ja samalla VMSV sai palkkalistoilleen 12 työntekijää ynnä jonkin verran kalustoa ja erikoistyökaluja. Urakointia ja päivystystä varten Jyväskylään avataan uusi toimipiste.

Uudet toimitilat vapautunevat maaliskuun lopussa. Henkilöstön keskuudessa on käynyt kova hyörinä koko alkuvuoden ajan, kun väliaikaisia tiloja on valmisteltu toimintakuntoon ja muita käytännön järjestelyjä tehty.

”Muutto on sujunut ihan mukavasti, yllättävän hyvin”, kertoo JyNetiltä VMSV:lle siirtynyt työnjohtaja Veli-Matti Heinänen. ”Ihan ollaan kotiuduttu täysin. Varastokin alkaa olla toimiva.”

Vesihuollon päivystystä ja rakennustöitä ei ole missään vaiheessa keskeytetty, vaan niitä on jatkettu taukoamatta väliaikaisista tiloista käsin.

”Jonkun verran on tullut hälytyksiä, mutta nyt on yllättävän hiljaista”, kertoo työnjohtaja Jouni Räsänen päivystystyöstä. ”Yleensä tähän aikaan vuotoja on. Keleistähän se pitkälti johtuu, ja jos katuja on auki ja niitä täryytetään, niin siinä voi vesijohdot paukkua.”

Tällä hetkellä toimintaa pyöritetään osoitteessa Kankitie 4. Tulevat toimitilat sijaitsevat näiden väliaikaistilojen naapurissa samassa osoitteessa, joten muutto sujunee vauhdikkaasti, kunhan tilat vapautuvat.

Uusissa tiloissa tulee olemaan useita konttoripisteitä sekä runsaasti varastotilaa työkaluille, työkoneille ja varaosille. Pinta-alaa on reilut 400m2 – yli tuplasti väliaikaistiloihin nähden – ja hallista pystyy tarvittaessa ajamaan huoltoautolla läpi.

Jyväskylän toimipisteessä tulevat pääasiassa työskentelemään kaupan myötä VMSV:lle siirtyneet työntekijät. VMSV:n Kuopion toimisto jatkaa toimintaansa vanhoissa tiloissa kuten ennenkin, mutta yhteydenpitoliikenne tulee olemaan vilkasta näiden kahden toimiston välillä.

Tulevaisuuteen suhtaudutaan yrityksessä odottavin ja innokkain mielin. Toimitusjohtaja Ari Huusko toivoo, että VMSV pääsee kulkemaan rinta rinnan Jyväskylän Energian kanssa kohti paitsi puhtaampaa myös entistä toimivampaa tulevaisuutta.

”Haluamme tukea ja palvella Jyväskylän Energiaa parhaalla mahdollisella tavalla”, Huusko sanoo.

Uuden toimipisteen tupaantuliaisjuhlat pidetään huhtikuussa, kun muutto on saatu valmiiksi.

VMSV:n vanha sakki toivottaa JyNetin porukan lämpimästi tervetulleeksi joukkoonsa!


Aiheesta muualla:
Jyväskylän Energia: JyNet Urakointi Oy:n liiketoiminta myydään kahdelle yhtiölle

Keskisuomalainen: Jynet Urakoinnin vuosiurakoille löytyi ostajat – henkilökunnasta 22 siirtyy kauppojen mukana